Gemäss Bandit GER
Kuollut 20.2.2011
Rakas hevoseni Andi kuoli sunnuntai-iltana 25-vuoden iässä virussairauden uuvuttamana. Oria jäävät kaipaamaan sen omistaja, heppa - ja ihmiskaverit


Kuvia klikkaamalla ne aukeavat uuteen ikkunaan isompina
41 sijoitusta, YLA3, KuMa x 4 ja JS x 4
Perustiedot
| Nimi |
Gemäss Bandit GER
|
Lempinimi |
Andi
|
| Sukupuoli |
Ori
|
Rotu |
Brandenburgin hevonen
|
| Syntymäpäivä |
2.3.2007
|
Ikä |
22v (oma (2.1.2008 -> 13, siitä eteenpäin 3 IRL kk = 1 VRL vuosi))
|
| Väri |
Mustankimo
|
Säkäkorkeus |
160 cm
|
| Koulutus |
ko Va B, re 160 cm
|
Painotus |
Estepainoitteinen
|
| Omistaja |
Viivuska (VRL-00502) / Belvine
|
Kasvattaja |
Gemäss Stall, Saksa
|
Historia
Andi oli periaatteessa vahinko varsa. Andin emän laitumelle oli ilmestynyt eräänä päivänä iso
puoliveriori, kun emä oli ollut kiimassa. Tiedätte varmasti mitä siinä tapahtui. Tamman omistajien tullessa paikalle, ori
hyppäsi laidunaitojen yli ja katosi. Oria ei koskaa tunnistettu eikä löydetty. Andin emän omistajat kuitenkin ihastuivat
oriin, eivätkä viitsineet "tuhota" mahdollista upeaa estevarsaa. Andyn emälläkin oli ollut aikoinaan upea esteura, joten
yhdistelmä ei olisi voinut olla parempi. Joten Andin emän omistajat jäivät odottamaan varsan syntymistä.
Yhtäkkiä, eräänä sumuisena päivänä tallista oli kuulunut hirnuntaa ja kun omistajat olivat menneet
paikalle he huomasivat, että Andin emä oli synnyttänyt komean orivarsan eli Andin. Andi oli ollut heti alusta asti vahva ja
reipas nuori mies. Heti alusta asti se oli jaksanut laukata äitinsä mukana laitumella ja se yritti aina houkutella muut varsat
hippaleikkeihin. Andin vieroitettiin ja sitä alettiin innoissaan kouluttaa. Heti ilmeni, että Andillä oli myös aivan mahtava
hyppykyky. Omistajat olivat erittäin innossain ja odottivat innolla pääsyä kisakentille. Mutta Andin kasvattajat joutuivat
yllättäen rahavaikeuksiin ja joutuivat myymään Andin ja suurimman osan muista hevosistaa. Olimme Fuzzesin porukan
kanssa kisoissa Saksassa, kun huomasimme Andin huutokaupassa kisojen lähistöllä. Tietysti ihastuin heti upeaan oriin ja minun
oli pakko saada se. Joten Andi muutti neljän vuoden ikäisenä Fuzzesiin. 11-vuotiaana Andi muutti Belvineen ja jatkoi kisaamista
uuden tallin alaisuudessa.
Luonne
Hoitaessa Andi on aikamoinen epeli. Aina pää pitää yrittää änkeä oven rakoon, vaikka sinne ei
pää oikeasti mahtuisi. Samasta syystä Andi on aikamoinen karkuri. Ei millään malttaisi pysyä karsinassa. Andin
mielestä karsina on erittäin turha paikka ja se suostuu olemaan siellä vain yöt.
Harjaaminen sujuu parhaiten käytävällä, mutta sielläkin Andi kannattaa kiinnittää kunnolla. Mutta
onneksi, Andi rauhoittuu heti kun sitä aletaan harjaamaan. Se rakastaa niin paljon harjaamista, ettei millään viitsi
lopettaakaan. Yleensä Andi vielä harjauksen jälkeen "anelee" katseellaan lisää harjausta, mutta ei kannata antaa
Andin katseen lumota. Kohta pitää harjata koko päivä. Kavioiden kanssa Andi on yllättäen todella helppo. Se
nostaa ne melkein automaattisesti jos koskaa sen jalkaan.
Varusteet pitää kuitenkin laittaa karsinassa. Muutenhan Andi saa mahdollisuuden karata. Yleensä Andi on kuitenkin sen verran
pöllämystynyt harjaamisen loppumisen takia, että se ei tajua edes vikuroida. Satulavyötä kiristäessa kannattaa
olla tarkkana. Jos Andiä vähänkin ärsyttää se varmasti näyttää sen. Suitset Andille saa
helposti, kunhan odottaa ja yrittää rauhassa. Niitä ei sen suuhun saa ikinä pakottamalla.
Ratsastaessa Aluksi Andi on aina vauhko. Se viskoo päätään, puree kuolaimia, eikä millään meinaa
tehdä tehtäviä kunnolla. Mutta onneksi on keksitty eräs tapa millä Andin saa "rauhoittumaan"; juoksuttaminen.
Andia kannattaa aina aluksi juoksuttaa, muuten ratsastamisesta ei meinaa tulla mitään. Onneksi Andia ei tarvitse koko
päivää juoksuttaa vaan yleensä 10-15 minuuttia riittää.
Juoksutuksen jälkeen Andin on kuin unelma. Se tekee kaiken niin hyvin kuin vain pystyy. Andi ei petä ratsastajaansa koskaan. Ori
on kuitenkin aika tarkka avuista. Se yrittää parhaansa, vaikka avut menisivätkin väärin. Siksi Andi onkin monen
ratsastajan suosikki. Tosin Andin herkkyyskin on pieni ongelma jos kokoajan tekee vääriin. Silloin Andi kyllä alkaa
protestoimaan, milloin milläkin tavalla. Se saattaa vain purra kuolaimia tai vähän nostella päätään, mutta
joskus se saattaa jopa vähän pukitella tai nousta pystyyn. Andi on kuitenkin nöyrä, ettei se kaikille uskalla isotella.
Kunhan näytetään kuka on pomo.
Esteillä Andi on oikea unelma. Sillä on niin upea estetekniikka, että parempaa en ole ennen nähnyt hevosella. Se
hyppää minkätahansa näköisen, kokoisen, levyisen, värisen ja vaikka muotoisen esteen yli. Andillä on
niin upea ponnistusvoima, että se pääsee esteet helposti yli, vaikka ponnistuspaikka olisi huono tai kaukana. Andilla on
myös hyvä laukka esteradalle ja se on muutenkin sulava ja notkea. Se kääntyy uskomattomista paikoista ja helposti
melkein ympäri samalla paikalla.
Kouluratsastuksessa Andin on myös ihan suht. hyvä, mutta sen keskittyminen ei riitä pysymään koko ajan
peräänannossa. Se kyllä osaa yksittäiset asiat aivan upeasti, mutta kun pitäisi laittaa kaikkia samaan pakettiin, niin
tulee ongelmia. Yleensä kouluratsastusta käytetään Andillä niin sanottuna kunnon kohottajana, mutta sitä ei
Andin kanssa kisata. Se on myös kiva vaihtelua aina välillä.
Maastossa Andi pääsee aina vauhtiin. Yleensä maastossa vaan päästellään energioita, joskus myös
treenataan jos ollaan menossa maastoestekisoihin. Maastossa Andi yleensä innostuu ja sitä on melkein mahdotonta
pidätellä. Jos maasto on hyvä niin kannattaa vaan antaa Andin mennä, koska Andi kyllä osaa asiansa. Andi ei ole
ikinä maastossa säikkynyt joten se ei pitäisi olla ongelma. Sille kannattaa myös antaa aina reippaasti ohjaa, että se
saa katsoa mihin astuu. Maastoilu on Andin kanssa aina silkkaa nautintoa.
Sukutaulu
i. Tuntematon (evm)
- isokokoinen saksalainen brandenburgin hevosori
- estepainoitteinen, hyvä hyppytekniikka |
ii. Tuntematon (evm)
|
iii. Tuntematon (evm) |
|
iie. Tuntematon (evm) |
|
ie. Tuntematon (evm) |
iei. Tuntematon (evm) |
|
iee. Tuntematon (evm) |
e. Perfect Woman GER (evm)
- 172 cm korkuinen kimo brandenburgin hevostamma
- estepainoitteinen, hyväkäytöksinen esteradoilla menestynyt tamma |
ei. Master One(evm)
- 168 cm korkuinen kimo brandenburgin hevosori |
eii. Aubaud (evm) brdbg, rn, 176cm |
|
eie. Otberga (evm) brdbg, km, 167cm |
ee. Pretty Sandra (evm)
- 168 cm korkuinen kimo brandenburgin hevostamma |
eei. Galip (evm) brdbg, km, 165cm |
|
eee. Robine (evm) brdbg, rt, 169cm |
Sukuselvitys
Andin
isästä ei paljon mitään tiedetä, niin kuin historia-osiosta voi lukea, se vain löydettiin
eräänä päivä Andin emän laitumelta. Orista kuitenkin tiedetään se, että se on varmasti
saksalainen. Kooltaan se oli todella iso ja sillä oli todella hyvä hyppytekniikka. Se pystyi helposti hyppäämän noin
170 cm aidan yli ilman isoa vauhtia.
Samalla kun Andin isästä ei tiedetä mitään, niin ei myöskään tiedetä mitään Andin
isän vanhemmista. Luultavasti nekin ovat olleet saksalaisia puoliverisiä, mutta mitään muuta tietoa ei ole.
Andin
emä on upea ja hyväkäytöksinen Perfect Woman GER. Tamma on kaunis kimo saksalainen brandenburgin
hevonen. Tamma on niittänyt menestystä Saksan kansallisissa kisoissa estekentillä. Tammalla on täydellinen estehevosen
rakenne, jonka se on periyttänyt usealle jälkeläiselleen. Tama on menestynyt myös jonkin verran
näyttelyissä. Luonteelta tamma on oikein unelma, lempeä ja ystävällinen. Perfect Woman GER kuoli syyskuussa
2007 vanhuuteen.
Andin
emän isä on komea kouluhevonen Master One. Saksalainen mustanpäistärikkö komistus on kilpaillut
paljon koulukisoissa, jopa kansainvälisiä ratoja myöten. Brandenburg-ori on asustanut suurimman osan
elämästään belgiassa omistajansa puoliverisiittolassa, mutta on vieraillut välillä saksassa mm. jalostuspuuhissa.
Luonteeltaan ori on vähän orimainen, mutta on kuitenkin aika rauhallinen.
Andin
emän emä Pretty Sandra on myös kimo estehevonen, niinkuin tyttärensä. Tamma on reipas
saksalainen brandenburg, joka on mukavasti menestynyt kansallisissa estekisoissa. Näyttelyistäkin on menestystä kertynyt,
mutta ei niin paljon kuin estekisoista. Jalostuskäyttöön tamma siirtyi aika aikaisin jalkavamman takia, siksi varsoja on tullutkin
paljon. Suurin osa on ollut todella laadukkaita. Luonteeltaan tamma on mukava, mutta joskus säikkyy turhia asioita.
Kilpailukalenteri
Sijoituksia
40, voittoja
13, toisia ja kolmansia sijoja
15
Estekilpailut - Sijoitukset tummennettuna, vain sijoitukset 5.8 eteenpäin
1.2.2009 -
KUTSU - 130 cm (ERJ) -
1/41
24.1.2009 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
3/42
23.1.2009 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
1/31
18.1.2009 -
KUTSU - 140-150 cm (ERJ) -
1/30
18.1.2009 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
3/71
17.1.2009 -
KUTSU - 140 cm (ERJ) -
3/29
15.1.2009 -
KUTSU - 130 cm (ERJ) -
3/41
15.1.2009 -
KUTSU - 120 cm (ERJ) -
2/60
22.12.2008 -
KUTSU - 140 cm (ERJ) -
1/66
7.12.2008 -
KUTSU - 140-150 cm (ERJ) -
5/34
7.12.2008 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
3/20
3.12.2008 -
KUTSU - 120 cm (ERJ) -
7/54
3.12.2008 -
KUTSU - 110 cm (ERJ) -
3/75
2.12.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
1/23
2.12.2008 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
5/31
1.12.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
3/23
1.12.2008 -
KUTSU - 140 cm (ERJ) -
6/44
1.12.2008 -
KUTSU - 130 cm (ERJ) -
1/54
23.11.2008 -
KUTSU - 130-140 cm (ERJ) -
1/27
20.11.2008 -
KUTSU - 140-150 cm (ERJ) -
5/30
18.11.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
6/106
17.11.2008 -
KUTSU - 140 cm (ERJ) -
3/58
16.11.2008 -
KUTSU - 120 cm (ERJ) -
5/87
15.11.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
2/15
23.10.2008 -
KUTSU - 140 cm (ERJ) -
5/40
17.10.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
2/49
8.10.2008 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
5/41
25.8.2008 -
KUTSU - 160 cm (ERJ) -
1/17
15.8.2008 -
KUTSU - 150 cm (ERJ) -
2/40
30.6.2008 -
Talli Wild Windy - Luokka 4. 130cm (ERJ) - arvontakone -
6/118
22.6.2008 -
Cheval Delamer - Luokka 7. 160cm (ERJ) - arvontakone -
1/38
22.6.2008 -
Cheval Delamer - Luokka 6. 140cm (ERJ) - arvontakone - 53/83
20.6.2008 -
Injun - Luokka 9. 160cm (ERJ) - arvontakone - 6/26
20.6.2008 -
Injun - Luokka 8. 150cm (ERJ) - arvontakone -
6/48
20.6.2008 -
Cheval Delamer - Luokka 7. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 7/36
20.6.2008 -
Cheval Delamer - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone -
9/86
15.6.2008 -
Blackstock - Luokka 4. 160cm (ERJ) - arvontakone - 15/40
15.6.2008 -
Blackstock - Luokka 3. 150cm (ERJ) - arvontakone - 35/40
14.6.2008 -
Shettismaa - Luokka 6. 140cm (ERJ) - arvontakone - 63/102
14.6.2008 -
Verilinja - Luokka 6. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 18/52
14.6.2008 -
Verilinja - Luokka 5. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 72/84
14.6.2008 -
Shettismaa - Luokka 6. 140cm (ERJ) - arvontakone - 25/92
14.6.2008 -
Lacrima - Luokka 5. 150cm (ERJ) - arvontakone -
27/49
14.6.2008 -
Blackstock - Luokka 4. 160cm (ERJ) - arvontakone - 33/40
14.6.2008 -
Blackstock - Luokka 3. 150cm (ERJ) - arvontakone - 32/40
13.6.2008 -
Blackstock - Luokka 4. 160cm (ERJ) - arvontakone - 20/40
12.6.2008 -
Abbey Road - Luokka 8. 120cm (ERJ) - arvontakone - 89/160
12.6.2008 -
Abbey Road - Luokka 7. 100cm (ERJ) - arvontakone -
2/179
6.6.2008 -
Zurück - Luokka 6. 150cm (ERJ) - arvontakone - 32/45
30.5.2008 -
Minas Morgul - Luokka 8. 150cm (ERJ) - arvontakone -
6/47
18.5.2008 -
Chillin Monitoimitalli - Luokka 6. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 21/27
15.5.2008 -
Wihiro - Luokka 6. 140-160cm (ERJ) - arvontakone -
23/38
13.5.2008 -
Kensington - Luokka 8. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 25/27
11.5.2008 -
Elegant Warmbloods - Luokka 5. 160 cm (ERJ) - arvontakone
- 7/30
11.5.2008 -
Ciabacka - Luokka 10. 160cm (ERJ) - arvontakone - 18/19
10.5.2008 -
Ciabacka - Luokka 10. 160cm (ERJ) - arvontakone - 15/19
9.5.2008 -
Whitebrook - Luokka 4. 150cm (ERJ) - arvontakone -
6/10
9.5.2008 -
Shadow - Luokka 7. 160cm (ERJ) - arvontakone - 19/26
9.5.2008 -
Bretagne - Luokka 4. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 28/29
7.5.2008 -
Fiktio - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone -
1/29
7.5.2008 -
Fiktio - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 21/29
7.5.2008 -
Fiktio - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 29/31
7.5.2008 -
Fiktio - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 23/29
6.5.2008 -
Kensington - Luokka 8. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 17/23
5.5.2008 -
Team Wick - Luokka 5. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 27/32
22.4.2008 -
Shiawase - Luokka 6. 150 cm (ERJ) - arvontakone - 10/24
8.4.2008 -
Bretagne - Luokka 4. 150 cm (ERJ) - arvontakone - 14/21
31.5.2008 -
Kauhukakarat - Luokka 9. 140-150 cm (ERJ) - arvontakone - 29/41
25.04.2008 -
Dromerig Sporthorses - Luokka 5. 160cm (ERJ) - arvontakone -
21/42
24.04.2008 -
Klown Estate - Luokka 7. 160 cm (ERJ) - arvontakone -
1/30
22.04.2008 -
Karmiini - Luokka 7. 160cm (ERJ) - arvontakone -
3/33
22.04.2008 -
Karmiini - Luokka 7. 160cm (ERJ) - arvontakone - 30/33
20.04.2008 -
Perlpilz - Luokka 5. 160cm (ERJ) - arvontakone - 26/29
15.4.2008 -
Bretagne - Luokka 3. 140 cm (ERJ) - arvontakone - 9/40
13.4.2008 -
Kartano Blijvend - Luokka 4. 150cm (ERJ) - arvontakone -
32/44
10.4.2008 -
Luna F - Luokka 6. 160cm (ERJ) - arvontakone - 36/42
10.4.2008 -
Insecte - Luokka 8. 160 cm (ERJ) - arvontakone - 46/54
9.4.2008 -
LAC - Luokka 5. 150 cm (ERJ) - arvontakone - 36/44
8.4.2008 -
Kensington - Luokka 9. 150cm (ERJ) - arvontakone - 105/173
8.1.2008 -
Kisakeskus Keanne - Luokka 4. 120cm (ERJ) - arvontakone - 5/10
6.1.2008 -
Lacrima - Luokka 5. 130-140cm (ERJ) - arvontakone - 10/30,
0vp.
6.1.2008 -
Hildegard - Luokka 7. 160 cm (ERJ) - arvontakone -
1/40
6.1.2008 -
Lime - Luokka 6. 145 cm (ERJ) - arvontakone - 55/70
5.1.2008 -
Cey - Luokka 6. 140cm (ERJ) - arvontakone - 77/82
5.1.2008 -
Thistle - Luokka 5. 120cm (ERJ) - arvontakone - 16/45, 4vp.
4.1.2008 -
Lime - Luokka 6. 145 cm (ERJ) - arvontakone - 24/57
4.1.2008 -
Lime - Luokka 5. 135 cm (ERJ) - arvontakone - 23/75
03.11.2007 -
Ferraro - Luokka 5. 130 cm (MEJ) - arvontakone - 16/16
03.11.2007 -
Ferraro - Luokka 4. 110 cm (MEJ) - arvontakone - 6/21
31.10.2007 -
Stall Hjerte - Luokka 6. 120 cm (ERJ) - arvontakone - 86/100
31.10.2007 -
Stall Hjerte - Luokka 5. 110 cm (ERJ) - arvontakone -
8/100
31.10.2007 -
Stall Hjerte - Luokka 2. 80 cm (ERJ) - arvontakone - 31/100
30.10.2007 -
Oriasema Daftomor - Luokka 8. 130-140 cm (ERJ) - arvontakone -
100/111
30.10.2007 -
Oriasema Daftomor - Luokka 7. 120-130cm (ERJ) - arvontakone -
93/102
30.10.2007 -
Oriasema Daftomor - Luokka 2. 70-80cm (ERJ) - arvontakone -
63/103
30.10.2007 -
Hurmio - Luokka 6. 120 cm (ERJ) - arvontakone - 23/72
30.10.2007 -
Hurmio - Luokka 5. 110 cm (ERJ) - arvontakone - 79/82
30.10.2007 -
Hurmio - Luokka 4. 100 cm (ERJ) - arvontakone - 74/90
29.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone -
2/30
29.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 5. 130 cm (ERJ) - arvontakone - 7/30
29.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 4. 120 cm (ERJ) - arvontakone -
19/30
28.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 6. 140 cm (ERJ) - arvontakone -
17/20
28.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 5. 130 cm (ERJ) - arvontakone -
16/17
28.10.2007 -
Midgårds WB - Luokka 4. 120 cm (ERJ) - arvontakone -
30/37
24.06.2007 -
Dream World - Luokka 9. 150cm(ERJ) - arvontakone - 3/4, 7vp.
24.06.2007 -
Dream World - Luokka 8. 140cm(ERJ) - arvontakone -
1/5,
0vp.
20.06.2007 -
Cheval Delamer - Luokka 6. 140 cm(ERJ) - arvontakone - 85/102
20.06.2007 -
Cranberry Ponies - Luokka 10. 150 cm (Kesäkuun ERJ-
cup) - arvontakone - 77/212
20.06.2007 -
Cranberry Ponies - Luokka 9. 140 cm (Kesäkuun ERJ-
cup) - arvontakone - 93/298
16.06.2007 -
Kuningaskunta - Luokka 7. 120 cm (ERJ) - arvontakone - 72/93
16.06.2007 -
Helmirinteen talli - Luokka 6. 130cm (ERJ) - arvontakone - 21/38,
4vp.
16.06.2007 -
Helmirinteen talli - Luokka 5. 120cm (ERJ) - arvontakone - 24/31,
3vp.
14.06.2007 -
Kisakeskus Raesokeri - Luokka 8. 130cm (ei jaoksen alaiset) -
arvontakone - 10/11
2.6.2007 -
Peculiár - Luokka 5. 160cm (ERJ) - arvontakone - 26/35
2.6.2007 -
Peculiár - Luokka 4. 150cm (ERJ) - arvontakone - 38/49
29.05.2007 -
Monikko - Luokka 8. 120-140cm (ei jaoksen alainen) - arvontakone
- 3/3
29.05.2007 -
Monikko - Luokka 7. 110-120cm (ei jaoksen alainen) -
arvontakone - 12/13
29.05.2007 -
Monikko - Luokka 6. 100cm (ei jaoksen alainen) - arvontakone -
5/15
25.05.2007 -
Aurinko - Luokka 9. 140cm (ERJ) - arvontakone - 13/26
25.05.2007 -
Aurinko - Luokka 8. 130cm (ERJ) - arvontakone - 22/22
23.05.2007 -
Fural Arabians - Luokka 5. 130-140cm (ERJ) - arvontakone - 12/16
23.05.2007 -
Fural Arabians - Luokka 3. 100-110cm (ERJ) - arvontakone - 13/13
30.4.2007 -
TuHaSe - Luokka 8. 150cm (ERJ) - arvontakone -
74/72
30.4.2007 -
TuHaSe - Luokka 7. 120-140cm (ERJ) - arvontakone -
65/100
Näyttelyt
6.3.2007 -
Bronn - Luokka 1. Brandenburginhevoset orit ja tammat (NJ) - Eija P. -
3/4 (KUMA, JS)
25.11.2007 -
Teijan Talli - Luokka 3. Kaikki puoliveriorit & tammat(NJ) - Eija P. -
10/12 (KUMA, JS)
16.11.2007 -
Kisakeskus Valtikka - Luokka 2. Puoliveriorit (NJ) - Alina J. -
13/13 (KUMA, JS)
20.06.2007 -
Riimulan Ratsutalli - Luokka 11. puoliveriorit (NJ) - Kati K. - 5/12 (LKV5, KuMa ja JS)
Jälkeläiset
t.
Danica Nence
o.
Silver King
o.
Juksulan Gaboong
t.
Girdrud BE - ast. 7.3.2009 - synt. 5.4.2009 - e.
Schwungvoll
t. ADE Gin Griin
o.
Heinrich ZAV
o.
Grimwald BE - ast. 15.6.2008 - synt. 13.7.2008 - e.
Mauve Thirrin GER
t.
Stelara DRW
Valmennukset
-
Tekijänoikeudet
Layoutin suunnittelu, grafiikat ja toteutus ©
Viivuska
Kaikki tekstit ©
Viivuska
Hevosen kuvat ©
Windchase
Tämä hevonen on virtuaalihevonen, tätä hevosta ei siis ole oikeasta olemassa.