Hevonen kuoli tallissa riehuneen tulipalon takia. Heinäkuun 2011 lopussa.


Kuvia klikkaamalla ne aukeavat uuteen ikkunaan isompina
55 sijoitusta
Perustiedot
| Nimi |
Ritterlich WORT
|
Lempinimi |
Risto
|
| Sukupuoli |
Ori
|
Rotu |
Brandenburgin hevonen
|
| Syntymäpäivä |
26.2.2008
|
Ikä |
täällä (VARL)
|
| Väri |
Rautias
|
Säkäkorkeus |
166 cm
|
| Koulutus |
ko GP, re 120 cm
|
Painotus |
Koulupainoitteinen
|
| Omistaja |
Viivuska (VRL-00502) / Belvine
|
Kasvattaja |
Wortgreich Brandenburgers
|
Luonne
Risto on aika neutraali tyyppi. Vaikka se ori onkin, se ei mitään erikoisia
tempauksia tee vaan on rauhallinen ja tyyni melkein
aina. Risto ei paljon tammoista välittele, eikä muutenkaan mistään
muustakaan ulkopuolisesta. Aivan kuin se
eläisi jossain
kuplassa. Onneksi kuitenkin ratsastaessa Risto on jopa herkkä, eikä vain leijaile
omissa maailmoissaan.
Karsinassaan Risto mielellään vaan seisoo rauhassa, mutta heti kun hoitaja astuu
sisään se alkaa pyöriä
ympäri karsinaa.
Se yrittää esittää, ettei huomaa hoitajaa ja yrittää kaikin
voimin olla kaukana hoitajasta ettei sitä vaan
saada kiinni. Mutta
sitten kun orin saa kiinni, ei ole oikeastaan enää mitään mistä
pitäisi huolehtia. Ori pysyy kiltisti paikallaan,
eikä
edelleenkään edes yritä välittää hoitajastaan. Joskus orin
välinpitämättömyydestä on haittaakin, kun ori ei millään
halua
siirtyä, jos vaikka pitäisi päästä orin toiselle puolelle.
Siinä saakin taistella yli 600 kiloista
eläintä vastaan. Risto kutiaa
herkästi, kun sitä harjataan, joten reippaat ja melko voimakkaat vedot ovat sen
mieleen. Riston pään harjaaminen taas
on
vaikeampaa, kun ori mielellään nostaa päänsä aivan karsinan kattoon
kiinni. Taas jouhien selvittely ja harjaus
sujuu ilman
mitään kommunikointia suuntaan tai toiseen. Kavioiden nostamisessa tarvitsee
yleensä apurin, koska orille tavallisesti se ei
millään halua siirtyä, eikä myöskään siis nostaa jalkaa.
Opettelemalla vaan tiettyjä kikkoja,
painamalla tietystä paikasta,
vääntämällä oikealla tavalla ja kutittamalla, saa parhaiten orin
nostamaan jalan ylös, mutta siinäkin voi
mennä aikaa. Onneksi
kuitenkin sitten kun jalka on saatu ylös, se usein pysyy ylhäällä niin
kauan kun putsaaminen on saatu
tehtyä.
Varusteiden laitossa Risto ottaa takaisin "hälläväliä"-ilmeensä,
eikä välitä yhtään
siitä mitä sen ympärillä tehdään. Se vain
seisoo paikallaan ja antaa hoitajan tehdä kaiken. Kun satulan nostaa selkään,
se ei liikahdakkaan.
Satulavyönkiristäminen
voi saada aikaan jotain liikehdintää, mutta ei mitään erityistä.
Yllättävä kyllä, kuolaimetkin
ori ottaa ihan sujuvasti suuhunsa,
eikä remmien kiristely vaikuta sen elämään mitenkään.
Ratsastaessa Risto muuttuu ja se alkaa olemaan enemmän tietoinen
ympäristöstään. Se ei enää vain
tuijota eteenpäin vain
alkaa välittömästi keskittyä tärkeämpään asiaan, eli
työskentelyyn. Ratsastaessa Risto ei
ole kuitenkaan ole ihan
helpoimmasta päästä. Se on todella herkkä ja pienimmätkin muutokset
istunnassa, tuntumassa tai pohkeiden
asennossa
saavat sen muuttamaan joko liikettään tai muotoaan. Siksi ori tarvitseekin todella
taitavan ratsastajan jos haluaa saada orin
menemään siististi ja tasaisesti. Ristolla pystyy kyllä kuka tahansa
ratsastamaan, mutta silloin ori menee vähän
pitemmässä muodossa. Muuten Risto liikkuu mukavasti eteenpäin kun siltä
pyydetään, eikä
sillä ole minkäänlaista
taipumusta laiskuuteen. Se tekee mielellään kaikenlaisia tehtäviä ja on
motivoitunut kaikkea kohtaan.
Askeleet Ristolla hyvin tasaiset, joten niihin ei ratsastuksessa paljon mene huomiota.
Ratsastaja voi vaan keskittyä olemaan
rento, eikä liian vahva mistään avuita. Käynti on hyvin
eteenpäinmenevää ja se astuu hyvin alle.
Sekä lisätty että koottu
käynti menevät letkeästi ja joustavasti eteenpäin ja tasaisella tahdilla.
Ravi on todella miellyttävä ja helppo
istua. Ori liikkuu
hyvässä muodossa ja hyvällä tasaisella temmolla. Kevytravi on Ristolle
hieman outoa, koska se mielellään
alkaa
kiihdyttelemään heti kun sillä kevennetään. Onneksi kuitenkin
koulukentillä ei ole hirveästi
käyttöä keventämiselle. Laukka on
taas hyvin lennokasta ja elastista. Risto liikkuu tasaisessa muodossa ja tekee kaikki
pyydettävät askellajin muutokset
jouhevasti.
Risto on aina ollut ja tulee aina olemaan kouluratsu. Ei ole mitään syytä
miksi se ei olisi hyvä estehevonen. Se on
mukavan
herkkä ja sillä on hienot ja näyttävät liikkeet. Ori tekee
mielellään töitä ja on motivoitunut
siihen mitä siltä aina pyydetään,
mikä tekee siitä samalla hyvin yhteistyökykyisen hevosen. Risto myös
taipuu hyvin, koska se on
äärettömän notkea. Ristolta
löytyy myös toivottavaa tasaisuutta, mutta myös ratsastajan pitää
olla tarkkana. Herkkä ori ei siedä
minkäänlaisia virhe
liikkeitä vaan heti liike menee pipariksi. Ori tarvitseekin itsevarman ja tasaisen
ratsastajan. Risto tekee mielellään niin
perusasioita, kun vaikeamman tason laukanvaihtoja ja väistöjä.
Esteillä Risto ei ole ehdottomasti parhaimmillaan. Kun pitäisi keskittyä aina
yhteen esteeseen kerrallaan, homma ei
sujukaan. Ori myös kuumuu helposti, kun se itsekin ärsyyntyy kun se ei osaa
omastakaan mielestä paljon
mitään. Matalilla
esteillä homma vielä sujuu, mutta kun siirrytään korkeimmille esteille ja
vaikeimpiin tehtäviin, sekä
ratsastajan että hevosen
kärsivällisyys on koetuksella. Tähän kaikkeen kun lisätään
vielä se, ettei Risto omaa
hyvää hyppytyyliäkään vaan kolauttelee
mielellään varsinkin takajaloilla puomeja, ei Ristosta ole estehevoseksi. Kuitenkin
vaihtelun vuoksi, varsinkin jumppasarjoja on
orin kanssa hyvä mennä. Niistä Ristokin vielä tykkää ja
hyppää niitä
mielellään.
Maastossa Risto on reipas, mutta osaa myös olla aika säikky ja pelokas. Se ei
uskalla mennä uusiin paikkoihin vaan sen
kanssa pitää aina kulkea tuttua ja turvallista reittiä. Risto myös
säikkyy kaikenlaista epänormaalia ja uutta.
Pelästyessään
Risto jähmettyy paikallaan ja yleensä alkaa peruuttelemaan. Silloin pitää
ratsastajan muistaa pitää oma
ratsastus kunnossa,
eikä mennä orin pelkoon mukaan. Kun oria muistaa käskeä eteenpäin ja
pitää ohjat tiukalla,
jännitys katoaa pikku hiljaa ja
matkaa päästään jatkaaman. Risto liikkuu mielellään seka
porukassa että yksin. Kuitenkin porukassa
ori ei jännitä niin
paljon, eikä pysähtelyja ole silloin niin paljon tulossa.
Kisoissa Risto yleensä aluksi jännittää ja oikeastaan vasta juuri ennen
suoritusta sen jännitys katoaa. Varsinkin
kun sen
otetaan trailerista huomaa heti, että nyt oria jännittää.
Käveleskelyn ja verryttelyn aikana ori pikku hiljaa rentoutuu,
mutta
ehdottomasti se on parhaimmillaan suorituksen aikana. Silloin on kaikki energia ja
keskittyminen suorituksessa, eikä
jännitystä näy enää mailla eikä halmeilla. Kilpailun
jälkeen ori on vähän lötkö,
koska kaikki sen energia on jäänyt
kisaradalle.
Ristolle traileri on joku ihme kummajainen, josta ori ei kuitenkaan jaksa
välittää. Aina kun sitä lastataan, se hetken
tuijottelee
pyörillä kulkevaa möykkyä, mutta unohtaa ennakkoluulonsa pian. Ori
astelee varmasti ja helposti sisään ja
pysyy siellä
mielellään. Kuljettaminen sujuu ongelmitta, kunhan orilla on tarpeeksi ohjelmaa (=
ruokaa). Pois tuleminen, varsinkin
kisoissa, aina vähän jännittää, mutta sujuu ongelmitta.
Kuten aina muutenkin, myös taluttaessa oria ei oikeastaan kiinnostaa yhtään
muu maailma. Vesilammikot, tammat,
lumikasat tai kukkaset eivät sitä kiinnosta vaan se kävelee kiltisti ja
rauhallisesti taluttajansa perässä. Risto
kävelee
mielellään taluttajansa perässä ja usein aika hitaalla vauhdilla. Usein
oria pitääkin vähän
patistaa, ettei se aivan
pysähdy.
Kengittäjällä ja eläinlääkärillä jatkuu Risto
hälläväliä-asenne. Se ei
kummastakaan välitä, eikä välitä oikeastaan mistään
operaatiostakaan. Se on mukana ja helppo asiakas, eikä se ikinä aiheuta
mitään ongelmia.
Sukutaulu
i. Donnerstag KW †
- 168 cm korkuinen musta brandenburgin hevosori |
ii. Zu Gunster GER (evm)
- 166 cm korkuinen ruunikko brandenburgin hevosori |
iii. Tuntematon (evm) |
|
iie. Tuntematon (evm) |
ie. Gesamt Dame (evm)
- 168 cm korkuinen musta brandenburgin hevostamma |
iei. Tuntematon (evm) |
|
iee. Tuntematon (evm) |
e. Blond Schweigen †
- 166 cm korkuinen rautias brandenburgin hevostamma |
ei. Brav Hexe GER (evm)
- 170 cm korkuinen rautias brandenburgin hevosori |
eii. Tuntematon (evm) |
|
eie. Tuntematon (evm) |
ee. Liebste Rosenholz (evm)
- 165 cm korkuinen punarautias brandenburgin hevostamma |
eei. Tuntematon (evm) |
|
eee. Tuntematon (evm) |
Sukuselvitys
-
Kilpailukalenteri
Sijoituksia
55, voittoja
9, toisia ja kolmansia sijoja
19
Koulukilpailut - Vain sijoitukset
28.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/30
26.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
1/30
26.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/30
24.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
1/30
7.5.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
5/100
2.5.2009 - KUTSU - PSG (KRJ) -
2/50
29.4.2009 - KUTSU - GP
(KRJ) - 10/100
22.2.2009 - KUTSU -
Int II (KRJ) - 6/50
20.2.2009 - KUTSU -
GP (KRJ) - 2/50
20.2.2009 - KUTSU -
Int II (KRJ) - 2/50
19.2.2009 - KUTSU -
Int II (KRJ) - 6/50
17.2.2009 - KUTSU -
GP (KRJ) - 7/50
24.1.2009 - KUTSU - Int II (KRJ) -
1/51
24.1.2009 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 2/48
22.1.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
7/50
21.1.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
3/65
21.1.2009 - KUTSU - Va A (KRJ)
- 3/56
20.1.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
6/50
20.1.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
3/50
|
19.1.2009 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 2/50
7.1.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
5/53
5.1.2009 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 7/56
5.1.2009 - KUTSU - Va A (KRJ)
- 3/63
17.12.2008 - KUTSU - Int I
(KRJ) - 4/80
16.12.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
4/55
15.12.2008 - KUTSU
- GP (KRJcup) -
19/243
14.12.2008 - KUTSU - GP (KRJ)
- 5/28
12.12.2008 - KUTSU - GP (KRJ)
- 2/24
11.12.2008 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 5/26
6.12.2008 - KUTSU - Va A (KRJ) -
1/86
6.12.2008 - KUTSU - Va B (KRJ) -
1/92
5.12.2008 - KUTSU - GP (KRJ) -
6/53
23.11.2008 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/4
15.11.2008 - KUTSU - Va A (KRJ)
- 1/155
14.11.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
2/40
12.11.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
5/40
11.11.2008 - KUTSU - Va B (KRJ) -
1/55
|
9.11.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
4/40
7.11.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
1/40
2.11.2008 - KUTSU - GP
(KRJ) - 1/21
31.10.2008 - KUTSU - GP
(KRJcup) -
15/340
25.10.2008 - KUTSU - Va A (KRJ) -
7/57
22.10.2008 - KUTSU - Va A
(KRJ) - 2/74
10.10.2008 - KUTSU - GP (KRJ) -
10/100
9.10.2008 - KUTSU - Int II (KRJ) -
2/35
29.9.2008 - KUTSU - Int II (KRJ) -
3/41
20.9.2008 - KUTSU - Va A
(KRJ) - 1/149
15.9.2008 - KUTSU - GP (KRJ) -
3/13
15.9.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
7/55
26.8.2008 - KUTSU - Int I (KRJ) -
3/10
10.8.2008 - KUTSU - GP (KRJ) -
5/50
10.8.2008 - KUTSU - Int II (KRJ) -
6/55
10.8.2008 - KUTSU - Int II (KRJ) -
5/55
10.8.2008 - KUTSU - PSG (KRJ) -
4/63
1.7.2008 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/40
|
Jälkeläiset
t.
Rickita Belv - ast. 2.1.2010 -
synt. 15.2.2010 - e.
Wiola BE
t.
Rowlette Belv - ast. 2.1.2010 - synt. 15.2.2010 - e.
Bixi Bronn
o.
Rafiu Belv - ast. 22.12.2009 - synt. 4.2.2010 - e.
Hermia von Hildegard
o.
Ronyell BE - ast. ? - synt. 18.12.2008 -
e.
Bixi Bronn
Valmennukset
Kouluvalmennus
"... Sulkutaivutus, avotaivutus, piaffe ja passage sekä laukanvaihdot.
Tänään tosiaan treenataan
niitä. Kun olette nyt kerta lämmitelleet, niin menkää vielä kokeeksi
koottu ja lisätty
käynti niin alotetaan sitten kunnolla", ilmoitin tunnin aluksi kun Viivuska ja Risto
olivat lämmitelleet.
Viivuska ohjasi Riston uralle ja ori teki halukkaasti yhteistyötä.
Nyökkäsin mielissään kun
katsoin lisätyn käynnin saumatonta yhteistyötä. Oriherra liikkui
mukavasti ja odotukset sen kun vain
kasvoivat. "Nyt mennään tosiaan sulkutaivutus ja avotaivutus. Meette tosta
E:stä sulkutaivutusta puolisen
kierrosta ja sitten vaihto", ohjeistin. Sulkutaivutuksessa takaosa siirtyi ihan nätisti
ulos uralta. Vähän ori
sekoili mutta muuten ihan nättiä jälkeä. Avotaivutuksessa etuosa meni
hienosti ulos uralta ja ori
oikein innostui tehtävästään. "Okei, sulkutaivutus meni vähän
harakoille, elikäs
uudestaan, Avotaivutus meni ihan mukavasti joten en viitsi käskyttää
teitä siihen" Tällä
kertaa sulkutaivutus oli lähes täydellinen, vaikka eteenpäin pyrkiminen oli
hieman heikkoa.
"Tällä kertaa mennään piaffe ja passage. Meette tosta S:tä keskelle
kenttää ja
siihen tosiaan piaffe. Sitten puoli kierrosta, uudestaan keskelle ja tällä kertaan
passage." Piaffe oli tahdikas ja
ihan mukavan näköinen. Lopussa kokonaisuus hieman hajosi, mutta muuten ihan mukava
liike. Puolen
kierroksen jälkeen ori kääntyi keskelle ja suoritti täydellisen passagen
eli ns. liitoravin.
"Laukanvaihdot edessä. Pari laukanvaihtoa, elikäs laukanvaihto joka toiseen
askeleeseen." Laukannosto meni
hieman puikituksien ja tykityksen kautta. Lopulliset laukanvaihdot olivat kuitenkin hienoja
ja loppuun huoliteltuja.
"Ravia pari kierrosta ja itsenäinen jäähdyttely", ilmoitin ja kerroin
kommenttini:
Ihan mukava pari te olette. Ratsu on hieman energinen ja tylsistyy ilmeisesti helposti.
Laukannostoja tosiaan täytyy
hieman treenailla, mutta muuten oikein mukava kokonaisuus ja hyvä ratsukko.
valmentajana Wamp.
Kouluvalmennus
Rittelichin WORT'in, tutummin Riston, tehovalmennus alkoi erittäin rauhallisin merkein.
Ensimmäisenä
päivänä kun kävimme ennen minkäänlaista puurtamisella puolen
tunnin
maastolenkillä ja näin ollen, harjoittelimme sitten pellolla hieman
temmonlisäyksiä ja
laukanvaihdoksia. Näinkin korkeatasoisen orin kanssa oli melkeinpä huvittavaa kun
laukannostoissa ja vaihdoissa
tapahtui erittäin usein jos jonkinmoisia pukkeja, mutta ratsastajaa ei ori kuitenkaan
alas saanut vaikka kuinka yritti.
Pitkän ja erittäin perusteellisen rentouttamisen jälkeen kokeilimme uudestaan
laukannostoa ja
tämän jälkeen ori jopa jaksoi keskittyä omiin liikkeisiinsä
eikä temppuiluun.
Valmennuksen jälkeen päätin, että seuraavana päivänä ori
rentoutettaisiin niin
perusteellisesti heti alkuunsa, ettei tällaisia ongelmia tulisi.
Seuraavanan päivänä aloitimmekin perusteellisella rentoutuksella, hakien
orille täydellisen asetuksen
ja ohjaintuntuman ja pian, ori toimikin kuin unelma. Tosin, rentoutimme häntä sen
puoli tuntia, joten ehkä
tämä oli syynä. Keskityimmekin nyt teidän yhteistyöhönne
vaikeammissa
liikkeissä, piaffessa ja passagessa ja pyrimme luomaan erittäin vaivattoman
tunnelman. Risto tuntuikin olevan
erittäin yhteistyökykyisellä päällä, sillä hän
totteli ja kuunteli, eikä
ollenkaan häslännyt omiansa. Sulkutaivutusten kanssa meinasi tulla ongelmia kun ori
melkein hermostui, mutta
lyhyen rentouttamisen jälkeen menivät nekin erittäin hyvin. Tuli erittäin
selväksi että
Riston kanssa kannattaa lämmitellä erittäin perusteellisesti ja saada
tämä parhaaseen muotoon
ennen kuin yrittää harjoitella mitään vaikeampaa.
Viimeisenä päivänä olikin sitten rentoutuksen jälkeen vuorossa
pelkkää Grang Prix
-tason harjoittelua. Keskityimmekin piaffen sujuvuuteen aivan ensimmäisenä ja pidin
myös erittäin
suuren huolen siitä, että avut eivät olleet kovinkaan näkyviä.
Pienen tahkoamisen jälkeen
alkoi yhteistyönne sujua erittäin mallikkaasti ja sitten kokeilimme taas laukkaa.
Ori päätti
selvästikin viimeisen harjoituksen kunniaksi niskuroida jopa rentouttamisen
jälkeen, pysähdellen ja
pukitellen jokaisen laukannoston kohdalla. Jouduit hieman tulistumaan orille ennen kuin
tämä nosti kelvollisen
laukan ja keskityimmekin ensin saamaan laukan sujuvaksi ja tasaiseksi. Orin palattua kuulolle
ja tuntumalle, aloitimme
laukanvaihdosten tekemisen ensin joka toisella, sitten jokaisella askeleella. Orin
rauhoituttua tuntuikin siltä että
ne olivat hänelle lastenleikkiä ja päätimme valmennuksen erittäin
onnistuneeseen yhdentoista
vaihdon pituiseen sarjaan.
valmentajana oli Riesa
Kouluvalmennus
Yksinkertaisen, mutta vaikuttavan näköinen ori teki heti minuun vaikutuksen.
Upeasti kulkeva hevonen kiilsi maneesin lampun
alla. Käynnissä Risto meni kuolaimella ja lähti joustavaan raviin sinun
pyytäessä sitä.
Ympyrälläkään ori ei edes koittanut
mennä lapa edellä, se osoitti osaavansa nämä jutut. Laukkaa nostaessa
sitten tulikin se epäkohta esiin. Ori
hypähti hiukan
ylöspäin ja jäi seisomaan paikoilleen katsoen tyhmästi, ikään
kuin kysyäkseen “mitä te
oikein meinaatte?” Käski tehdä
hyvissä ajoin puolipidätteitä ja valmistella laukka-apuja. Laukan nosto
kohdalla annetaan selkeät avut, muttei
jäädä
potkimaan hevosta. Tällä yrityksellä Risto hiukan luimistaen nosti laukan ja
meni hiukan tönkösti, laukkaaminen
näytti
jotenkin vastenmieliseltä, eikä siitä saatu mitenkään
mielekkäämmän
näköistä. Hevonen laukkasi melkein paikoillaan, oikein
hitaasti ja kokoajan kysyvästi päätään heitellen ratsastajan
suuntaan. Välissä kokeiltiin ravin
lisäystä, siinä ei ollut ongelmaa,
se meni oikein upeasti ja ori jopa kerran innostuessaan rikkoi laukalle, mistä anoimme
jatka rupesimme
työstämään
laukanvaihtoja. Silloin laukkaan tuli hiukan väriä ja ponnekkuutta, eikä Risto
lainkaan luimistellut, laukkasi vain korvat
hörössä
uraa vaihtaen laukka joka, tai joka toisella askeleella.
Laukkapiruetti oli yhtä ponneton, voimaton ja tylsän näköinen kuin itse
laukkakin. Perusongelma toistui
tässäkin, näytti siltä,
että hevoselta loppuu vauhti ja kunto kesken, vaikkei se olekaan totuus. Ori kuitenkin
kuunteli hyvin ja teki siistiä työtä.
Laukan lisäyksistä ei tullut mitään, takajalat olivat
yllättävän kepeänä ja
pääkin pyörähteli inhottavasti. Tälläinen ei ole
kisoissa suotavaa. Piaffe ja passage oli joustavia ja mukavan näköisiä,
siirtymisetkin niissä sujui ongelmitta, ori alkoi
hiukan
pärskimäänkin. Tämän jälkeen kokeilimme vielä laukkaa,
jolloin se sujui jo huomattavasti paremmin ja
väistötkin laukassa
menivät upeasti. Loppuverryttelynä meni He C;n ohjelma ja pari kierrosta ravia.
Pyydettiin vielä etu- ja takaosan
käännöksiä,
minkä jälkeen ori oli ansainnut käyntiretken maastoon.
Ori on mahtava, muttei kannata uskoa kaikkia sen tepposia. Se vain kokeilee ratsastajaa ja
todisti nytkin todeellisuudessa
osaavansa.
valmentajana oli
Laura P
Tekijänoikeudet
Layout ©
Viivuska
Kaikki tekstit ©
Viivuska
Hevosen kuvat ©
HL
Tämä hevonen on virtuaalihevonen, tätä hevosta ei siis ole oikeasta
olemassa.