Ruppel BE
Hevonen kuoli tallissa riehuneen hevosinfluenssan takia. Elokuun 2011 lopussa.

© Bob Tarr
Perustiedot
| Nimi, Lempinimi |
Ruppel BE, "Ruppe" |
Rotu, Sukupuoli |
brandenburgin hevonen, ori |
| Syntymäpäivä, Ikä |
6.4.2009 täällä (VARL) |
Väri, Säkäkorkeus |
tummanruunikko, 165 cm |
| Painotus |
kouluratsastus (GP, 100cm) |
VH-tunnus |
VH06-066-1729 |
| Omistaja |
Viivuska (VRL-00502)
|
Kasvattaja |
Viivuska / Belvine |
| 85 sijoitusta |
Luonne
Ruppel BE alias Ruppe on kiltti ja mukava ori, jonka kanssa on hauska ja helppo työskennellä.
Ihmiset sympaattisella ja uteliaalla luonteellaan hurmaava herra on myös ihmisystävällinen,
ja oppii uusia asioita helposti ja nopeasti. Rupella ei ole juurikaan orimaisia piirteitä, joka on yksi syy
siihen, miksi oria on niin helppo käsitellä. Brandenburg tulee hyvin toimeen myös muiden
hevosten kanssa, eikä koskaan haasta riitaa. Ruppea pystyvät helposti
käsittelemään hieman kokemattomammatkin ihmiset, sillä sillä ei ole tapana
kiukutella tai ryhtyä uhittelemaan. Ainoa, joka saattaa toisinaan aiheuttaa hieman ongelmia, on Rupen
pohjaton uteliaisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Ihmisiltä Ruppe on aina etsimässä
taskuista herkkuja, ja toisinaan se saattaa uteliaisuuttaan napata suuhunsa vaikka varomattoman
tallityöntekijän hanskan. Yleisesti Ruppe on kuitenkin mukava ja asiallinen herrasmies, jonka
kanssa huonoja päiviä on harvoin.
Orin hoitaminen on yleensä hyvin helppoa ja mukavaa. Ruppe ei pyöri, hyöri, steppaile,
yritä karata karsinasta tai muutenkaan vaikeuta hoitajan toimia. Hevosta ei siis
välttämättä tarvitse sitoa kiinni, mutta Ruppe ei panikoidu, vaikka se vietäisiinkin
käytävälle hoidettavaksi tai sidottaisiin kiinni karsinaan. Ori ei varsinaisesti nauti
harjauksesta, mutta se seisoo kiltisti paikoillaan ja antaa ihmisen tehdä työnsä rauhassa.
Rupella ei ole mitään erityistä paikkaa, johon hoitajan pitäisi kiinnittää
erityistä huomiota, vaan sen saa harjattua joka puolelta ilman ongelmia. Ruppe nostaa jalkansa
ylös heti ensimmäisestä pyynnöstä, ja jaksaa pitää niitä
kärsivällisesti ylhäällä hoitajan puhdistaessa kaviota. Myös orin harjan ja
hännän letittäminen sujuu kui tanssi - Rupen harjaksiin voi pykätä miltei
millaisen kampauksen tahansa ennen kisoja. Satulan tullessa näköpiiriin ori havahtuu hieman, ja
höristää korviaan, muttei kuitenkaan ala hankaloittamaan ihmisen työtä. Se
seisoo kärsivällisenä paikoillaan, ja antaa asettaa satulan selkäänsä
ilman turhaa häslinkiä. Satulavyötä kiristellessä Ruppe
näyttää hieman nyrpeältä, mutta ei protestoi hevosille usein inhottavaa
toimenpidettä mitenkään radikaalisti. Myös kuolaimet ori nappaa kiltisti suuhunsa, ja
suitsien remmit voi kiristellä loppuun rauhassa. Suojat tai pintelit saa helposti kietaistua Rupen
jalkoihin, ja ori yleensä tuskin edes huomaa niitä.
Ratsastaessa Ruppe on osaava, nöyrä ja kuuliainen hevonen, joka työskentelee ahkerasti
ja mielellään ratsastajan ohjeiden mukaisesti. Tälle fiksulle pojalle mitkään
paikat eivät ole outoja, ja se pystyy keskittymään työtehtäviinsä niin
hiljaisessa maneesissa kuin kentällä, jonka ympärillä vilisee yleisöä ja
muita hevosia. Ruppe on herkkä suustaan, ja kovakätiset ratsastajat eivät sovi sen
selkään. Kovaa kättä käyttävät ratsastajat saavat oriherran
hermostuneeksi, eikä se työskentele täysillä. Ruppe on yleensä alussa hieman
laiska, ja sitä saakin patistaa reilusti eteenpäin alkuverryttelyn aikana. Pitkä ja
monipuolinen alkulämmittely on orin kanssa hyväksi - kunnon verryttelyn jälkeen Ruppe
herää horroksestaan, ja sen kanssa työskentely on antoisampaa ja sujuu jouhevammin.
Kun ori on saatu käännettyä ratsastusvaihteelle, sitä ei häiritse juuri
mikään. Ratsastajan ei juurikaan tarvitse töitä saadakseen Rupen
keskittymään, ja muutenkin ori on melko helppo ratsastettava ihmiselle, jolla on kevyt ohjasote ja
syvä istunta.
Kouluratsastus on lajina Rupelle mieluinen, ja ori on siinä erittäin lahjakas.
Näyttävät, matkaa voittavat ja reippaat askeleet hurmaavat niin selässä istuvan
ratsastajan kuin koulukentän laidalla istuskelevat tuomarit. Ruppe kuuntelee ratsastajaansa
nöyrästi, ja se on erittäin yhteistyö- ja miellyttämishaluinen. Ori jaksaa
työskennellä keskittyneesti ja ahkerasti pitkiä aikoja - luultavasti ratsastaja väsyy
keskittyneeseen työhön ennen kuin Ruppe ehtii edes osoittaa pieniäkään
kyllästymisen merkkejä. Rupen kanssa parhaiten toimii osaava, mutta helläkätinen
ratsastaja, joka osaa mukautua orin askeleihin ja ohjata tätä keveästi radalla
eteenpäin. Esteillä Ruppe ei ole aivan niin taitava kuin koulun puolella, vaikka nauttiikin
hyppäämisestä. Ori kulkee tasaista ja varmaa laukkaa, ja hyppää kuuliaisesti
sekä rohkeasti. Ponnistusvoimaakin Rupelta löytyy, mutta täydellisen hypyn
aikaansaamiseksi tarvitaan ratsastajalta täyttä keskittymistä ja orin eteenajoa. Rupen
laukka on välillä turhankin tasainen, ja ori saattaa toisinaan jopa hidastella, jolloin ratsastajan
täytyy olla valppaana ja valmiina antamaan sille runsaasti eteenajavia apuja. Taitavan ratsastajan
kanssa Ruppe hyppää kohtalaisesti, mutta miksikään kovan tason esteratsuksi
siitä ei oikein ole. Maastoratsuna Ruppe on miltei lyömätön. Sillä on
erittäin varma ja tasainen askel, eikä ori kavahda juuri mitään - oli se sitten
lastenvaunut, koira tai vaikka puskasta ilmaan lehahtava lintu. Rauhalliset maastoretket ovatkin hyvä
valinta keventävänä lisänä Rupen tiukkaan treenausohjelmaan. Jos Rupen
kanssa on maastossa muita hevosia, ori toimii yleensä rauhoittavana lisänä ja saa muutkin
hevoset rentoutumaan, vaikka maastossa tulisikin hieman yllättävämpiä asioita
vastaan.
Kilpailuissa brandenburg ei juuri muutu - se on oma, yhteistyöhaluinen ja kuuliainen itsensä jo
ennen lämmittelyalueelle astumista. Ruppe saattaa kyllä hieman katsella uteliaana
ympärilleen, muttei muutu haastavammaksi käsitellä. Lämmittelyalueella ori ei edes
huomaa muita hevosia tai ihmisiä - se keskittyy täysin ratsastajansa antamien ohjeiden
toteuttamiseen ja ahkeraan työskentelyyn. Radalla Ruppe tekee aina parhaansa ja parhaimpina
päivinään sen suoritus ja saumaton yhteistyö ratsastajan kanssa tuottaa odotettuakin
parempaa tulosta. Ruppe ei juuri välitä huomiosta - se saattaa valokuvia otettaessa vain
hörähtää hieman kummissaan räiskiville kameroille ja ihastuksesta huokaileville
ihmisille. Taluttaessa Ruppe seuraa taluttajaansa kuin koiranpentu - oria voi taluttaa vaikka ilman riimunarua,
sillä se ei todellakaan karkaa yhtään mihinkään suuntaan. Ori on hyvin helppo
hakea myös tarhasta, eikä sille tarvitse jättää riimua päähän -
Ruppe kun saapuu aina taluttajan nähdessään kiltisti portille odottamaan, että se
haetaan pois. Traileriin tämä herrasmiesmäinen poika astelee reippaasti panematta
laisinkaan vastaan. Myös matkan ajan Ruppe jaksaa olla trailerissa ihmisiksi, eikä ole
päämäärässäkään heti tunkemassa väkisin ovesta ulos.
Eläinlääkäri ottaa Rupen mielellään vastaan - herra pitää
kovasti jokaisesta eläinlääkäristä ja hörisee näille kuin vanhoille
tuttaville. Myös kengittäjä saa kengittää täysin rauhallista ja rentoa oria -
Ruppe ei ole moksistaan siitä, mitä sen kavioille tehdään, vaan seisoo tyynenä
paikoillaan antaen kengittäjän tehdä työnsä rauhassa.
kiitos
yukitora
Sukutaulu
i. Rios Bronn
brandenburg, ruunikko, 168 cm |
ii. Moulin Rouge YLA3
brdbg, rt, 165 cm |
iii. Corpse Pride (evm) |
|
iie. Reena (evm) |
ie. Rockettes
brdbg, rn, 168 cm |
iei. Crawford (evm) |
|
iee. Voight (evm) |
e. Bixi Bronn
brandenburg, musta, 164 cm |
ei. Intoxication YLA3 †
brdbg, trn, 167 cm |
eii. Spirits (evm) |
|
eie. Boutique (evm) |
ee. Bird-Cherry YLA3 †
brdbg, m, 167 cm |
eei. Aspen (evm) |
|
eee. 101 Currants (evm) |
Sukuselvitys
-
Kilpailukalenteri
Koulukilpailut - Vain sijoitukset
18.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
17.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
17.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
17.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
16.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
15.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
15.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
14.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
14.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/50
14.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/30
13.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
13.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/30
12.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/30
11.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/30
11.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/30
11.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/30
10.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/30
9.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/30
9.11.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/30
26.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/40
23.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/30
22.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/100
21.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/30
20.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/100
7.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
6.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
6.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
1/50
5.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
3/50
5.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/50
5.10.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
1/50
3.9.2009 - KUTSU - Va A (KRJ) - 6/81
10.8.2009 - KUTSU - Int I (KRJ) -
1/60
23.7.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/28
20.7.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/69
20.7.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/31
18.7.2009 - KUTSU - Va A (KRJ) - 4/36
30.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/81
29.6.2009 - KUTSU - Int II (KRJ) - 4/77
28.6.2009 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 6/40
28.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/80
27.6.2009 - KUTSU - Int II (KRJ) -
1/77
27.6.2009 - KUTSU - Int II
(KRJ) - 6/39
24.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/80
|
19.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/40
18.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/40
17.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/80
17.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/40
15.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/15
15.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/80
15.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/80
14.6.2009 - KUTSU - Va A (KRJ) - 4/80
13.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
8/100
13.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
8/100
12.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/100
12.6.2009 - KUTSU - Int II (KRJ) - 3/80
9.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
10/100
9.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
4/100
8.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
7/100
8.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
1/100
7.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
7.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
7.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
7.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
2/100
7.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
8/100
6.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
6.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
6.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
4/100
5.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
8/100
5.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
5.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/50
5.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 8/70
5.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
4.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
3/100
2.6.2009 - KUTSU - GP (KRJ) -
9/100
4.5.2009 - KUTSU - Int I (KRJ) - 7/75
4.5.2009 - KUTSU - Int I (KRJ) - 1/75
4.5.2009 - KUTSU - He A (KRJ) - 2/100
3.5.2009 - KUTSU - Int I (KRJ) - 7/75
3.5.2009 - KUTSU - Va B (KRJ) - 7/100
3.5.2009 - KUTSU - He A (KRJ) - 6/100
|
Jälkeläisinfo
Ruppel BE periyttää jälkeläisilleen: ruunikko väri, nöyrä, utelias
luonne, kuuliainen ratsastaessa, näyttävät liikkeet.
Ruppel BE on käytettävissä jalostukseen seuraavien rotujen tammoille: brandenburg.
Tamman tulee olla koulupainoitteinen ja sen suvun tulee olla 2 polvinen. Ruppel BE astuu tammoja vain
omalla tallillaan, mutta siitä on saataville myös pakasteita. Hinnasto löytyy toiminta-
sivulta.
Jälkeläiset
t.
Ryswyt Belv, synt. 20.4.2010, e.
Ubeyde v.d. Djoehem, om.
Viivuska
Päiväkirja
Kouluvalmennus
Ruppen kanssa aloititte verryttelemään ihan taivutusten sekä siirtymisien parissa. Aluksi
saitte tehdä käynnissä niin avo kuin sulkutaivutuksiakin, orii vastasi hyvin apuihisi ja saitkin
sen taipumaan todella hyvin. Siirryitte hetken päästä koottuun raviin jossa teitte vielä
muutamia taivutuksia ennen kuin siirryitte seuraavaan tehtävään. Saitte tehdä
peruutuksia ja niistä siirryitte suoraan raviin, sinulla ei ollut mitään ongelmaa
pyytää oriilta tälläistä sillä se kuunteli avuliaasti jokaista
käskyäsi. Jatkoitte hetken päästä laukalla, jossa saittekin
näyttää parasta osaamistanne siksak-sulkutaivutusten parissa, jos ihan oikein laskin saitte
tehtyä niitä n. viitisentoista kappaletta peräkkäin. Jatkoitte laukkaamista, ja saitte
tehdä temponvaihteluita aina silloin tällöin tämän lisäksi laukanvaihdot
kuuluivat ohjelmaan. Seuraavaksi saitkin sitten siirtyä passageen joka sujui todella rauhallisesti, orii
liukui askeleesta toiseen ja olin oikein tyytyväinen rauhalliseen tyskentelyynne. Siirryit
pääty-ympyrälle jossa saitte tehdä laukanvaihtoja, eli samalla harjoittelitte myös
vastalaukkaa. Oriilla ei ollut mitään ongelmaa vaihtaa laukkaa eikä vastalaukassakaan ollut
moittimisen varaa. Jäähdyttelyksi sait ravailla sekä kävellä pisin uraa.
Valmentajana oli Carolin
VIRTUAALIHEVONEN