Hevonen kuoli tallissa riehuneen hevosinfluenssan takia. Elokuun 2011 lopussa.
virtuaalihevonen - a sim game horse


Hevosen kuvat © HL
Kuvaa klikkaamalla näet sen isompana
88 sijoitusta
Perustiedot
| Nimi |
Worthington Jo
|
Lempinimi |
Wortti
|
| Sukupuoli |
Ori
|
Rotu |
Ratsuponi (rp x rp, poniprosentti 59,375%)
|
| Syntymäpäivä |
10.1.2008
|
Ikä |
täällä
(VARL)
|
| Väri |
Tummanruunikko
|
Säkäkorkeus |
142 cm
|
| Koulutus |
ko He A, re 120 cm
|
Painotus |
Estepainoitteinen
|
| Omistaja |
Viivuska (VRL-00502) / Grimshaw
|
Kasvattaja |
Vipeltäjä / Johnyn
|
3 vuotta - 02.06.2008 - 4 vuotta - 20.07.2008
Luonne
On hyvin helppo uskoa miksi hyvin moni ihminen vihaa, tai ainakin ei pidä Wortista. Se on taitava olemaan
mahdollisimman
ärsyttävä ja röyhkeän ylimielinen. Se ei paljon muista välittele, eikä varsinkaan
ihmisistä. Hevoskaverit saavat siltä
joskus huomiota, mutta mielellään se oleilee itsekseen. Wortti osaa kuitenkin avata sydämensä,
harvoille ja valituille. Ja
silloin kun on päässyt lähelle Worttia ja ansaitsee sen luottamuksen, voi olla tyytyväinen.
Luotettavampaa ponia saa
etsiä, ja kaukaa.
Hoitaessa Wortti on ylpeä, rohkea ja ulkoisesti hieman passiivinen herra. Se käyttäytyy hoitaessa
jekkumaisen
rauhallisesti ja testailee silloin sun tällöin mitä kaikkea voisi tehdä niin, ettei siitä tule
ongelmia. Ulkoisesti, jos
esimerkiksi vaan kävelee Wortin karsinan ohi, ei ori vaikuta yhtään ilkikuriselta. Siksi ori useimmitenkin
yllättää tai
säikäyttää hoitajansa. Toisaalta, esimerkiksi ylimielisyys ihmisiä kohtaan näkyy Wortin
ulkoisessa olemuksessa joskus
turhan liioiteltunakin. Se pitää turpaansa ylhäällä kuin mikäkin nenäkäs ja
ylimielinen ihminen. Se ei paljon hoitajaansa
väistele vaan nököttää paikallaan täysin liikkumatta. Karsinassaolo ei tuota orille
ongelmia, se on vähän kuin pienen
karhun oma luola, johon saa rauhassa kaivautua omiin ajatuksiinsa. Normaalit hoitotoimenpiteet Wortti antaa suorittaa ihan
rutiinilla, vaikka se ei pidäkään veden suihkuttelusta varsinkaan jaloille.
Worttia harjattaessa tunnelma on normaalisti hyvin rauhallinen. Ori ei niinkään välitä ihmisen
läheisyydestä, sillä on
erakkomaista ylpeyttä ja vain hieman laumahenkeä. Se ei edelleenkään liiku tippaakaan ja jos haluaa
vaihtaa orin toiselle
puolelle, pitää uskaliaasti mennä sen takaa tai yrittää päästä sen kaulan alta
ilman kommelluksia. Pään harjauksesta
Wortti ei niinkään pidä, jouhien selväksi sukiminen ei ole sekään kovin houkuttelevaa
viihdettä. Kavioiden putsaus on
Wortin kanssa aikamoinen tapahtuma. Ensin pitää saada jalka nostettua ylös ja sitten yrittää
jaksaa pitää se ylhäällä, kun
ori nojaa koko painollaan hoitajaan. Siinä onkin haastetta kerrakseen. Onneksi ori on aika siisti kavioistaan ja
muutenkin
jaloistaan, ettei sen jalkaa tarvitse pitää ylhäällä kauhean montaa tuntia. Ilkeyksiä
tämä herrasmies ei kuitenkaan
normaalisti keksi, uusien hemmojen testailu ja kiusaaminen ovat asia erikseen; parasta viihdettä keskellä
pakahduttavan
tylsiä päiviä.
Satulaa aikansa väisteltyään, yleensä sellaisen viisi minuuttia, Wortti antaa laskea sen
selkäänsä ja käyttäytyy kuin
paraskin näytösratsu. Silloin kannattaa olla valmiina ja laittaa satulavyö tarpeeksi kireällä.
Ori muuten mielellään
pullistelee ja ratsastaja voi löytää itsensä helposti maasta. Rauhallisuus on kuitenkin muuten
varusteiden kanssa kaiken
aa ja oo, esimerkiksi turhautuneisuudella ei saavuta yhtään mitään. Suitset Wortti antaa laittaa
päähän suhteellisen
helposti, ja vaikka kuolaimet eivät olekaan mitään herkkua, niin pienellä maanittelulla nekin
maistuvat.
Ratsastaessa Wortti on aika haastava. Jo sen selkään pääseminen on suuri haaste. Wortti liikuskelee
joko sivuttain tai
peruuttelee. Tottakai aina siihen suuntaan, mikä vaikeuttaa ratsastajan ratsaille nousua eniten. Kuitenkin jos
pääsee
Wortin selkään, ei saa aikaa hengähtää. Jos ori ei ole jo liikkeessä, niin
viimeistään silloin kun ratsastaja on istunut
sen selkään, se lähtee liikkeelle. Yleensä siinä vaiheessa ratsastaja huokaisee helpotuksesta ja
kuvittelee, että nyt
kaikki on hyvin. Mutta ei tietenkään. Wortti on heti alusta asti vaikea ja ilkikurinen. Se ei haluaisi
millään miellyttää
ratsastajaansa ja mennä oikein. Varsinkin alkutunnin ajan saa tapella, että saa orin edes menemään
oikein päin. Varsinkin
ylimääräiset väistättämisen ovat orin kanssa tuttua hommaa. Orin kanssa pitääkin
olla kärsivällinen ja jämäkkä ja käskeä
sitä heti alusta asti tarpeeksi eteenpäin. Ettei se vaan ehdi päästä ajattelemaan
typeryyksiä vaan eteenpäin menemistä.
Wortin kanssa kannattaakin mennä mieluummin liian lujaa kuin hitaasti, että ori joutuu ainakin vähän
työskentelemään.
Kuitenkin vaikka orin saisikin liikkumaan eteenpäin hyvin, se ei vielä riitä. Varsinkin asettuminen on orin
kohdalla
silkka mahdottomuus alkutunnista. Wortin kanssa pitääkin tehdä aluksi asetus ja taivutusharjoituksia.
Myös siirtymisiä
kannattaa tehdä, varsin kaarevilla urilla, että ori on hyvässä rytmissä monipuolisesti.
Yleensä noin 15 minuutin jälkeen
ori alkaa liikkumaan fiksusti eteenpäin, vaikka silloinkin se saattaa vähän yrittää luistaa
hommista. Pikku hiljaa vauhtia
pitää hidastaa normaalin vauhtiin ja pyrkiä toteuttamaan tehtävät pienemmillä avuille.
Varsinkin lopputunnista Wortti
loistaa upealla ja sulavalla liikkeellään. Silloin sekä poni että ratsastaja voivat vain nauttia.
Wortti omaa, yllättävä kyllä, hyvin miellyttävät ja tasaiset askeleet. Kaiken tappelun
jälkeen kun on päässyt orin selkään
niin ainakin hetkeksi pieni helpotus nousee mieleen. Ei ainakaan tarvitse yrittää istua vaikeissa
liikkeissä. Orin
mukavista liikkeistä onkin paljon hyötyä kun yrittää saada orin liikkumaan. Ei tarvitse
keskittyä niin paljon istuntaan ja
selässä pysymiseen, kun voi keskittyä saamaan orin menemään oikein. Orin käynti on ehkä
sen huonoin puoli. Se ei ole ihan
niin puhdasta ja elastista kuin muut askellajit, mutta se kuitenkin liikkuu hyvin eteenpäin ja muoto pysyy aina
hyvin.
Worttin käynti valuu myös joskus vähän kiireiseksi, kun sitä yrittää saada
terävämmäksi. Wortin ravi taas on tasainen,
mutta vähän pomputtava istua. Se ei kuitenkaan paljon haittaa, koska se on niin tasapainoista ja rentoa,
että siinä on
helppo istua. Ravi on myös sopivan reipasta ja liike tapahtuu koko ajan, myös takaosasta, eteenpäin. Laukka
on
ehdottomasti orin paras puoli. Se on erittäin tasaista, miellyttävää, mutta samalla hyvin
eteenpäinpyrkivää. Ei kuitenkaan
kiireistä vaan tasaisen letkeän vauhdikasta. Wortti myös liikkuu laukassa mielellään
hyvässä muodossa ja rennolla
temmolla.
Koulutunneilla Wortti ei ole ihan parhaimmillaan, vaikka se perusasiat taitaakin melkein keskivertoa paremmin. Se on
eteenpäinpyrkivä poni, mutta varsinkin treenin loppua kohti sen motivaatio ja innostus hyytyvät. Wortti
syyllistyy myös
useasti passiivisuuteen, varsinkin jos siltä vaatii vähänkin vaikeampia asioita. Vaikka se ne osaa, se ei
vain ole
kiinnostunut näyttelemään parhaita puoliaan vaan tyytyy mielummin keskinkertaisuuteen ja vikurointiin.
Wortti käyttäytyy
kuitenkin sopivan rehellisesti, vaikka vauhtia saisi olla joskus vähän enemmän. Wortilla on kuitenkin
rohkeutta ja voimaa
tehdä kaikki pyydettävät liikkeet, mutta varsinkin kun siltä joutuu alusta asti
pyytämään enemmän vauhtia, se helposti
vaikuttaa myös orin keskittymiskykyyn. Keskittymistä on enää hankala saada takaisin, jos alusta asti
pyytää orilta liikaa.
Se vaan hermostuu, eikä harjoituksista saada enää mitään hyötyä irti. Siksi Wortin
kanssa kannattaakin aloittaa rauhassa
ja vaatia siltä pikku hiljaa enemmän.
Wortti on ehdottomasti parhaimmillaan esteratsuna. Sen passiivisuus ja jonkinlainen laiskuuskin katoavat sen siliän
tien,
kun se huomaa kentällä estepuomit - ja tolpat. Joskus pelkkä puomiharjoittelukin saa Wortin innostumaan
niin, että sitä on
pakko toppuutella heti alusta asti. Kuitenkin orin reippaudesta ja innokkuudesta on vain hyötyä. Nämä
ominaisuudet
sekoitettuna pieneen uhkarohkeuteen tekevät orista mainion esteratsun. Wortti pärjää hyvin
kaikenlaisissa vaikeissa
tehtävissä niin suhteutettuista etäisyyksistä vaikeisiin käännöksiin. Joskus kovalla
vauhdilla Wortti kaipaa hieman
ratsastajansa apua pitääkseen paketin kasassa, mutta muuten Wortti on hyvin varma esteratsu. Wortilla on
myös mainio
hyppytyyli. Se imee hyvin esteelle ja hyppää tarpeeksi isosti. Wortti ei useinkaan kolauttele, eikä
kompastumisia tai
muita vaikeuksia useinkaan näy.
Maastossa ratsastaessa Wortti on melko lailla rauhallinen ja yllättävän utelias. Korvat
hörössä se kuulostelee
pikkulintujen laulua ja ympäristön ääniä. Tietysti myös vauhtia kaivataan silloin
tällöin ja erityisesti Wortti nauttiikin
pitkistä ja hitaista tai lyhyemmistä ja nopeista lenkeistä, eikä intervalliharjoittelu ole sen
mielestä kummoisempi
vaihtoehto. Wortti säikkyy helposti muita isoja eläimiä, muun muassa metsien hirvieläimiä. Turhan
paljon varautuneisuutta
ei kannata maastoretkille varata, sillä Wortti jännittyy ratsastajan jännittäessä aivan liian
paljon ja hermostuu.
Wortti on oikein mukava kisahevonen. Vaikka se useimmiten on aluksi kauhean jännittynyt ja hirnuu kaikelle mikä
liikkuu,
mutta huomatessaan, että nyt on tosi kyseessä se malttaa itsensä. Alkuverryttelyissa käy useimmiten
samalla tavalla kuin
normaalistikin kun Wortin selkään menee. Se on samanlainen oma ilkukurinen itsensä ja vaatii ratsastajalta
heti alusta
asti hereilläoloa. Onneksi Wortti on kuitenkin vähän keskittyneempi kisoissa kuin kotona ja se
jättää suurimman osan
pelleilystään parin minuutin jälkeen taakseen. Orin kanssa kannattaa kuitenkin työskennellä
paljon ja näin ollen
varmistaa, että ori on varmasti hereillä kisasuorituksen tullessa. Juuri ennen kisasuoritusta orille kannattaa
kuitenkin
antaa pieni hengähdystauko, ettei se jää liian jännittyneeseen tilaan. Kisasuorituksissa Wortti on
aika ailahteleva. Jos
valmistautuminen on mennyt hyvin, orilta voi odottaa mitä vaan. Mutta jos jokin pikku asiakin on mennyt pieleen,
esimerkiksi ei ole tarpeeksi asetellut oria alkuverkassa, voi kilpailusuoritus olla täysin katastofi. Vaikka kisat
olisivat menneet kuinka huonosti, Wortti on yleensä positiivisella tuulella. Se ei mököttele, vaan menee
kiltisti takaisin
traileriin ja on valmiina lähtemään kotiin.
Wortti on yllättävän helppo saada traileriin, vaikka voisi kuvitella, että orin kanssa siinä
menisi ikuisuus. Yllättävän
yhteistyöhaluisesti se kävelee viimeistään kolmannella kokeilukerralla autoon ja oleilee siellä
mielellään. Oria ei pitkät
matkat haittaa kunhan sillä on tarpeeksi syötävää.
Taluttaessa Wortti osaa olla joskus vaikea, varsinkin jos sen antaa olla vähänkin liian pitkällä
narulla. Siksi orin
kanssa suositellaankin, että riimunnaru laitetaan, ihan varmuuden vuoksi, orin turvan ympärille, että ori
varmasti pysyy
käsissä. Ori ei pelkää mitään, eikä välitä yhtään sen
enempää muista hevosistakaan.
Kengittäjällä tai eläinlääkärillä Wortti on yleensä se yksi
ärsyttävimmistä asiakkaista. Pitää varata paljon aikaa ja olla
kärsivällinen, että saa orin kanssa mitään aikaan. Wortti myös jännittää
kaikkia uusia esineitä, joten ne pitää esitellä
hyvin orille ennen kuin alkaa niillä mitään tekemään.
©
Nithir- ja Viivuska
Sukutaulu
i. Bye Shakespeare †
- 139 cm korkuinen ruunivoikko ratsuponiori (rp x conn, 68,75%) |
ii. Ch. Mr. Eagleheart
- 147 cm korkuinen punarautias ratsuponiori (xx x rp, poni 37,5%) |
iii. Noble Scotland xx (evm) xx, rt, 164cm |
|
iie. Backyards Just For Fun (evm) rp (conn x rp [xx x nf, 50%], poni 75%), trt, 142 cm |
ie. Paloma's Susurre ERJ I, YLA2
- 144 cm korkuinen ruunihallakko connemaratamma |
iei. Creal Tew (evm) conn, rnhkk, 146cm |
|
iee. Paloma Sweet (evm) conn, km, 142cm |
e. Minerva †
- 143 cm korkuinen ruunikko ratsuponitamma (rp x rp, poni 50 %) |
ei. Rabastan SWE
- 153 cm korkuinen rautias ratsuponiori (nf x xx, 50%) |
eii. Okjens Valentin (evm) nf, rt, 145cm |
|
eie. Windmill Daphne (evm) xx, trt, 162cm |
ee. Bellatrixie SWE
- 147 cm korkuinen rautias ratsuponitamma (xx x nf, poni 50%) |
eei. Berborough (evm) xx, prt, 157cm |
|
eee. Wildrose W (evm) nf, vrt, 138cm |
Sukuselvitys
-
Kilpailukalenteri
Sijoituksia
88, voittoja
13, toisia ja kolmansia sijoja
23
Estekilpailut - Vain sijoitukset
1.12.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/50
29.11.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 4/40
28.11.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 5/40
28.11.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 2/40
27.11.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 4/40
26.11.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 7/50
25.11.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 4/40
25.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
5/40
25.11.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) -
6/40
24.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
5/40
24.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
6/40
24.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
5/40
23.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
3/40
22.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
6/40
22.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
1/40
21.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
3/40
21.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
5/40
21.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
4/40
21.11.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) -
5/40
20.11.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) -
6/40
20.11.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) -
2/40
19.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
3/40
19.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
1/40
19.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
6/40
19.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) -
6/40
19.11.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) -
3/40
4.11.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 3/50
3.11.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 6/50
2.11.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 1/50
2.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 6/50
|
1.11.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 3/50
1.11.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 3/50
31.10.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 1/50
31.10.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 4/50
28.10.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 1/50
27.10.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 1/50
26.10.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 1/50
26.10.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 1/50
18.10.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 1/100
16.10.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 7/100
26.9.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/50
26.6.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 7/86
10.6.2009 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 1/34
8.6.2009 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 1/33
31.1.2009 - KUTSU -110cm(ERJcup)- 6/122
24.1.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 5/33
22.1.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) - 4/38
21.1.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) - 6/38
19.1.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) - 6/38
18.1.2009 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 4/40
16.1.2009 - KUTSU - 80 cm (ERJ) - 6/43
15.1.2009 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 7/60
20.12.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 8/87
20.12.2008 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 7/91
15.12.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 6/75
14.12.2008 - KUTSU - 90 cm (ERJ) - 2/80
4.12.2008 - KUTSU - 80 cm (ERJ) - 3/133
3.12.2008 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 5/84
1.12.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 7/53
|
29.11.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) -
7/377
27.11.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) -
6/372
22.11.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 5/53
20.11.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 1/106
19.11.2008 - KUTSU - 110cm(ERJ)- 10/256
19.11.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/106
25.10.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 8/109
21.10.2008 - KUTSU - 70 cm (ERJ) - 3/55
20.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 5/48
19.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 3/48
12.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 3/33
9.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/30
9.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 3/37
7.10.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/26
7.10.2008 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 2/44
23.9.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 10/216
22.9.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 3/94
2.9.2008 - KUTSU - 100 cm (ERJ) - 4/273
2.9.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/183
2.9.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 9/183
2.9.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 4/183
25.8.2008 - KUTSU - 120 cm (ERJ) - 2/32
25.8.2008 - KUTSU - 110 cm (ERJ) - 6/40
15.8.2008 - KUTSU - 105 cm (ERJ) - 2/33
13.8.2008 - KUTSU - 105 cm (ERJ) - 1/35
20.6.2008 - KUTSU - 90 cm (KRJ) - 7/94
9.6.2008 - KUTSU - 120 cm (KRJ) - 3/98
12.5.2008 - KUTSU - 120 cm (KRJ) - 3/22
10.5.2008 - KUTSU - 100cm (KRJ) - 2/32
|
Jälkeläiset
o.
Wyatt Belv
t.
Wanette Belv
t.
Caroline LY
o.
Wesley BE - ast. 1.4.2009 - synt. 28.4.2009 - e.
Silfran
Sadira
o.
Wharton BE - ast. 11.2.2009 - synt. 8.3.2009 - e.
Penarwen BE
Päiväkirja
Estevalmennus
Aloitimme valmennuksen tietysti alkuverryttelyillä. Wortti käveli alkukäyntejä rauhallisesti, joskin ehkä
liiankin rauhallisesti ja sanotaanko.. tönkösti. Hetken letkeästi käveltyänne kehotin Viivuskaa kokoamaan
ohjat. Wortti jäykistyi heti kummasti, ikäänkuin se jännittäisi kaikkia lihaksiaan kauheasti. Kehotin Viivuskaa
rentouttamaan olkapäät ja rauhoittelemaan hevosta äänellä. Pian Wortti rentoutuikin silmissä ja alkoi
pikkuhiljaa toimimaan. Kehotin silti ajamaan oria vielä hiukan eteenpäin, sillä se vaikutti edelleen hiukan liian
löysältä. Kun meno alkoi näyttämään hyvältä, pyysin teitä nostamaan kevyen
ravin. Ravissa kehotin tekemään paljon voltteja, kiemurauria, ympyröitä ja suunnanvaihdoksia periaatteella,
että uralla ei mennä kahta askelta enempää eikä samaan suntaan kierrosta enempää. Wortti oli
edelleen laiskahko, laahasi jalkojaan ja yritti päästä helpolla. Muistutin puolipidätteistä samalla kun antaa
eteen ajavia apuja. Kehotin ratsukkoa hetkeksi jäämään pyörimään voltilla ympärilleni. Ensi
alkuun korjailin Viivuskan istunnan täydelliseksi. Eipä se kovin kaukana siitä ollutkaan, kunhan hiukan korjailin
käsien asentoa ja ryhtiä. Parin seuraavan kierroksen ajan harjoitusravissa annoin oikein tehovalmennusta, tuskin ehdin
henkeä vetää. Muistutin puolipidätteistä, korjailin istuntaa. Kehotin Viivuskaa
näpäyttelemään Worttia raipalla (huom näpäyttelemään ärsytävästi, ei
lyömään niin, että sattuu) niin kauan, että raviin saadaan oikeasti tahdikkuutta ja reippautta. Pian Wortti
tajusikin, että nyt ei saakaan asioita helpolla joten sen olemus muuttui täysin. Se ryhdistäytyi, sen ravin tempo
parantui, takajalat alkoivat toimimaan ja vilahti pieni peräänantokin jo, loistava muodonmuutos!
Päästin ratsukon jatkamaan aikaisemmin antamaani tehtävää. Kohta Wortti oli vetreä, asettui hienosti
ja kulki jopa hiukan, välillä peräänannossa. Kehotinkin siis ratsukkoa nostamaan laukan
keskiympyrällä. Ja aina vain paranee. Laukka oli hienon rytmikästä, hevonen itsessään ryhdissä ja
vaikka muotoa ei ollutkaan, se käytti kuitenkin hienosti takajalkojaan ja selkäänstä. Loistavaa! Koska laukan rytmi
oli hyvä, kerroin tehtävän jo nyt. Tarkoituksena oli pienentää keskiympyrää mahdollisimman
pieneksi samalla kun lyhentää laukkaa. Kun ympyrä on tarpeeksi pieni ja laukka lyhyt, lähdetään
suurentamaan ympyrää samalla kun pidennetään taas laukkaa. Muistutin pitämään orin
lyhyenä ja tempon sopivana, myöskään kunnon asetusta sisälle ei pidä unohtaa. Tämä
tehtävä sujui teiltä melkein heti hienosti, joskin niin lyhentämistä ja pidentämistäkn voisi vielä
treenata lisää molemmat jäivät hiukan laimeiksi ja orista olisi saanut enemmänkin irti. Teimme
tehtävää vielä hetken molempiin suuntiin, ennenkuin annoin teille luvan siirtyä käyntiin ja antaa hetkeksi
pitkän ohjan.
Sillä välin kokosin toiselle pitkälle sivulle kolmen esteen in and out -sarjan ja toiselle pitkälle sivulle pystyn.
Kehotin Viivuskaa kokoamaan ohjat ja lähestymään toisen sivun pystyä, joka tällä hetkellä oli
vielä 50cm korkea. Wortti ryhdistäytyi jälleen silmissä ja alkoi selvästi kuumenemaan Viivuskan alla.
Muistutin puolipidätteistä ja kehotin laskeman askeleita ennen estettä. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi,
PONNISTUS! Hieman epäröintiä oli havaittavissa ennen estettä, mutta hienosti ajoit orin esteen ylitse. Korotin
estettä 80cm ja kehotin ratsukkoa tulemaan uudestaan. Tällä kertaa meni todella hienosti, Wortti pääsi
selvästi hyppäämisen makuun. Tässä vaiheessa onkin pakko kehua orin hyppytyyliä, loistavaa!
Seuraavaksi oli innarin vuoro. Muistutin puolipidäteistä ja kehotin pitämään Vernerin mahdollisimman tarkasti
käden ja pohkeen välissä. Hevosta ei saa päästää pitenemään ennen innaria, jotta se
pääsee sen läpi. Aluksi innarissa oli vain kolme estettä, jokta kaikki olivat 40cm korkeita. Koko innari meni
loistavasi, hyvä! Lisäsin neljännen esteen ja korotin esteitä 50cm asti. Nyt meni jälleen hyvin. Laukka oli
ponnekasta ja tempo oli täydellinen. Hyvä! Tässä vaiheessa annoin teille jälleen pienen levähdystauon
käynnissä. Sillä välin vaihdoin innarin ja pystyn pois ja kokosin radalle vesiesteen, muurin, erittäin kapean
pystyn ja trippelin. Esteet hypättäisiin seuraavassa järjestyksessä: vesieste, pysty, muuri ja viistosti trippeli. Rata
oli 80cm korkea, annoin teille luvan aloittaa. Wortti oli aivan intoa piukeana ja heittipä jopa pienen pukin
lähestyessään ensimmäistä estettä. Viivuska ei antanut sen häiritä itseään ja
ratanne menikin ihan hyvin. Hiukan liian reippaalla tempolla, mutta hyvin. Korotin rataa vielä 100.120cm ja tulitte vielä
uudestaan. Yksi puomi putosi huolimattomuusvirheen takia, muuten rata meni hienosti. Loppuverryttelyt saitte mennä
itsenäisesti.
valmentajana oli
Jenna S.
Estevalmennus
Alkulämmittelyn jälkeen kokeilimme pieniä esteitä lämmittelyksi. Hevosen liikkeet olivat
hyvät ja se hyppäsi
pienetkin esteet korkealta.
Lisäsimme puomeja ja hevonen kävi selvästi pirteämmäksi. Alkukankeus katosi ja hevosta oli
mukavampi valmentaa. Lopuksi
otimme vielä
irtoesteitä ja hevonen hyppäsi todella hyvin. Valmennus - joka ei kylläkään ollut kovin vaativa
teki hevosesta
pirteämmän loppupäiväksi.
Huomasi että Wortti piti esteistä.
Valmentaja
Kukku
Estevalmennus Blackstockissa 28.12.2008
Poniorisi oli hauska näky isojen puoliveristen seassa, ja seurasinkin alkulämmittelyänne tarkkaavaisesti.
Saisit ratsastaa ponin heti alusta
alkaen hieman paremmin taipuvaksi, nyt se oli alkuun melko jäykkä eikä oikein kuolaintuntumalla. Muuten
teidän
lämmittelynne näytti hyvältä,
ja lämppäesteet sujuivat suuremmitta vaikeuksitta, joskin sait tehdä aika paljon töitä
etäisyyksien arvioimisen kanssa.
Uusintarada mentiin
aluksi pitkillä teillä ja vauhdikkaalla tempolla, ja teillä se sujui todella hyvin. Sait orisi laukkaamaan
todella hyvässä tempossa,
ja etäisyyksien
arvioiminen vauhdikkaassa tempossa ja isoilla teillä onnistui todella hyvin. Ongelmat tulivat esiin, kun piti alkaa
hyppäämään
pienillä teillä ja
oikoa mahdollisimman paljon. Joudut olemaan kokoajan tarkkana etäisyyksistä, jotta orisi hyppäisi
mahdollisimman hyvästä
kohdasta, jolloin
itse oikominen ei onnistunut. Onneksi mukaan mahtui muutama hieno hyppy ja käännös. Suosittelisin että
kotona harjoittelet
yksittäisellä
esteellä mahdollisimman pientä tietä, hyppäät vaikka ympyräuralla. Hieno ratsukko
kumminkin!
Valmentaja Jessica B. (Blackstockin omistaja)